14.9. 2015 / Kaupunginvaltuuston kokouksessa valinta varsinaiseksi valtuutetuksi. Valtuustoaloite: Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon pohjaksi

Lapsivaikutusten arviointi tulee kuulua kaupungin päätöksentekoprosessiin osana mm lautakuntien ja valtuuston työskentelyä.  Valtuusto ja lautakunnat voivat ennakkoon linjata mitkä päätökset vaativat ennakkoarviointia joko vuosittain tai valtuustokauden tarkastelussa.
Päätöksenteon pohjaksi on oleellista, että valtuutetulla on tieto siitä millaisia vaikutuksia päätökset aiheuttavat; millainen tieto lapsista ja päätösten vaikutuksista lapsiin on taustalla päätöksiä tehtäessä.
Opetusministerin asettaman työryhmän muistiossa (2010:15. Lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaation vahvistaminen) todetaan lapsivaikutusten arvioinnista seuraavaa: Lapsivaikutusten (alle 18-vuotiaisiin kohdistuvien vaikutusten) arviointi on tärkeää, jotta voidaan arvioida YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan edellyttämällä tavalla lapsen etua yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Lapsivaikutusten arvioinnin merkitystä korostaa se, ettei lapsilla on ääni- ja vaalioikeutta, joten valtion ja kuntien päätöksentekijöiden tulee kiinnittää erityistä huomiota lasten oikeuksiin ja edun huomioon ottamiseen.

Esitän, että Tampereen kaupunki ottaa käyttöön lapsivaikutusten arvioinnin aina kun:

  • kaupunki valmistelee talousarviota,
  • kaupunki valmistelee lasten- ja nuorten palvelujen järjestämistä ja palveluverkkoa koskevia päätöksiä (sis. päiväkotien ja koulujen ryhmäkokopäätökset )
  • kaupunki laatii yleiskaavaa, asemakaavaa ja rakennusjärjestystä.

14.9.2015  Anne Liimola
HUOM! Asia etenee, eli kaupunki ottaa asteittain käyttöön. Vaatii koulutusta virkamiehille. 
Tätä asiaa on nyt vahdittava ja seurattava.

Kommentit

Jätä kommentti