Vastaukseni Sdp Vaalilehden kysymyksiin liittyen varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Lehti ilmestyi Tamperelaisen välissä 2.4.2025
1) Minkälaiset asiat tekevät sinusta varhaiskasvatuksen/koulutuksen asiantuntijan? Miten haluat esitellä itsesi vaalilehden lukijoille?
Työura Tampereen kaupungilla kesti 42 vuotta, ja voin todeta, että olen kokemusasiantuntija, sillä olen tehnyt työtä lapsiryhmässä, sittemmin päiväkodin johtajana ja myös aluejohtajana. Olen koko työurani kehittänyt varhaiskasvatusta, opiskellut lisää, kouluttanut. Olen ollut ay-aktiivi ja toiminut varhaiskasvatuksen ja koulutuksen puolesta myöskin 40 vuotta. Olen päässyt vaikuttamaan valtakunnan tasolla, Pirkanmaalla ja Tampereella aktiivisena OAJ:ssa ja Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitossa, missä olin mm. liiton puheenjohtajana 2009-2014. Olen hyvin verkostoitunut ja olen päässyt mukaan mm. varhaiskasvatuslain valmisteluun.
Kaupunginvaltuutettuna olen tehnyt aloitteita liittyen varhaiskasvatukseen, opetukseen ja henkilökunnan työhyvinvointiin.
Lapsivaikutusten arvioinnin saaminen Tampereen kaupungin päätöksentekoon on ollut yksi ajamistani asioista.
2) Miten mielestäsi SDP on edistänyt varhaiskasvatusta ja koulutusta kuluvalla valtuustokaudella?
Valtuustokaudella on ymmärretty varhaiskasvatuksen ja koulutuksen merkitys. Olen puhunut liian suurista johtajakokonaisuuksista ja nyt tätä on lähdetty purkamaan eli johtajat pystyvät tekemään paremmin työtään kun on enemmän aikaa henkilökunnalle. Sisäilmakohteiden määrää on päästy vähentämään ja uudisrakentamista tehdään koko ajan. Tähän puolue on sitoutunut, kuten esim kiusaamisen vähentämiseen, henkilökunnan hyvinvointiin.
Toivoisin kuitenkin, että jättipäiväkoteja ei rakennettaisi, ja olisi vaihtoehtoista rakentamistapaa. Lasten, nuorten ja henkilökunnan osallisuus pitäisi varmistaa uusia yksikköjä suunniteltaessa.
3) Miltä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuus näyttää? Miltä toivoisit sen näyttävän?
Oleellista on se, että muistetaan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen merkitys koko opinpolulle, elinikäiselle oppimiselle, ihmisen hyvinvoinnille. Lapsuudessa ja nuoruudessa luodaan perusta ja siksi näihin vuosiin tulee panostaa. Ennaltaehkäisy on tärkeätä, epäkohtiin on puututtava heti, ja lapsuuden on oltava turvallinen.
Toivon, että henkilökunta voi keksittyä perustehtäväänsä, kokevat onnistumista työssään ja näin varmistetaan laadukas ja turvallinen varhaiskasvatus ja koulutus. Talouden tasapainottamisessa ei pidä mennä liiallisuuksiin säästöissä, se kun tulee maksamaan moninkertaisti jälkikäteen kun huonovointisuus lisääntyy.
4) Miksi laadukas ja turvallinen varhaiskasvatus ja koulutus on tärkeää?
- luo perustan oppimiselle
- sosiaaliset taidot kehittyvät
- varmistaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta
- halu oppia, jatkuva oppiminen on muuttuvassa maailmassa välttämätöntä
Vaka ja koulutus vaikuttavat suoraan yhteiskunnan taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen, ja varmistaa yksilön hyvinvointia..
5) Miten perheet pitää huomioida varhaiskasvatusta ja koulutusta koskevassa politiikassa?
Hyvä yhteistyö perheiden kanssa on oleellista, onhan kohde kaikille tärkeä eli lapsi ja nuori. Osallisuus on tässäkin oleellista. Perheiden toimeentulo ja ongelmat heijastuvat lasten elämään. Eriarvoistumisen kehitykseen on puututtava.
6) Suurimmat haasteet näissä teemoissa tulevalla valtuustokaudella.
Maailmanlaajuiset ongelmat luovat turvattomuutta, epävarmuutta myös lasten ja nuorten arkeen. Aikuisen tehtävä on suojella lasta ja varmistaa hänen hyvinvointiaan. Laadukas vaka ja koulutus ovat avainasemassa ja säännöllinen arki. On huolehdittava kaupunginosien tasapuolisesta kehittämisestä , monipuolisesta asuntotuotannosta, lähiympäristöstä, perheiden hyvinvoinnista. Syrjäytymisen ehkäisy on tulevallekin kaudella varmistettava.
Huolehditaan siis turvallisuudesta, kiusaamiseen puututaan heti, kännykän käyttöä voitaisiin rajoittaa lasten elämässä vrt esim Tanska.
Rauhoitetaan lasten ja nuorten elämää.
7) Mitä muuta haluat sanoa?
Ajattelu alkaa ihmettelystä, joten annetaan lasten ja nuorten ihmetellä, tuetaan heidän oppimisenhalua, annetaan aikaa,turvaa. Tehdään ja leikitään yhdessä. Leikki kuuluu lapsen ja nuorenkin elämään.